Kun kysyin lapselta, miten hän koki tilanteen. Hän vastasi: ”Se oli kidutusta”.
-
Mistä tiedät että se on kidutusta? ”Olen nähnyt televisiosta kuvia,
kuinka amerikkaleiset kiduttavat Irakilaisia. Se on samaa”, vastasi
poika.
- Eikö me ole sovittu, että hoidossa pitää tehdä juuri
niin kuin sinulle sanotaan? ”Yritän kyllä noudattaa sääntöjä. Aiemmin on
voinut yhdessä hoitajan kanssa sopia, mitä omanhoitajan tunnilla
tehdään. Nyt oli pakko tehdä mitä hoitaja keksinyt. En halunnut mennä
peuhulaan kokeilemaan roolivaatteita ja makaamaan riippukeinussa. Olisin
halunnut pelata turnajaispeliä hoitajan huoneessa. Hoitajat itse luovat
tilanteita, jotka johtavat pitelyyn”.
Keskustelussa
lääkärin ja hoitajan kanssa lääkäri totesi, että väkivaltainen käytös on
edistystä. Lapsi ilmaisee nyt omaa tahtoaan vaikkakin kolmivuotiaan
keinoin. Lapsen minä ei ole kehittynyt. Se on kolmivuotiaan tasolla.
Lapsi ei osaa valita, mitä hän itse haluaa. Hoitajan mukaan on parempi,
että vaihtoehtoja ei anneta, sillä hän ei osaa ilmaista tahtoaan
asiallisella tavalla. Lapsella ei ole omaa mielipidettään asioista, hän
omaksuu muiden ihmisten mielipiteet ominaan, jolloin hoitajan pitää
päättää mitä tehdään.
Itse ihmettelen, miten kotona
voimme kuitenkin sopia asiat keskustelemalla. Kotona annetaan
vaihtoehtoja ja lapsi uskaltaa esittää omat mielipiteensä. Sen sijaan,
että pakotamme lasta, keskustelemme eri vaihtoehdoista, ja punnitsemme
yhdessä mikä on viisain valinta. Tätä tyyliä pidetään täällä ”vapaana
kasvatuksena” jonka seurauksena lapselta puuttuu turvallisuuden tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti