TRANSLATE

torstai 16. kesäkuuta 2005

Peppi Pitkätossusta kiinnipitoon

Osaston äideille ja lapsille järjestettiin eilen Peppi Pitkätossu teatteriesitys. Lapsemme ei halunnut tulla mukaan, sillä hän oli nähnyt Peppi Pitkätossun jo edellisenä vuonna kesäteatterissa. Lähtö aiheutti kiinnipitotilanteen, sillä lasta ei voitu jättää yksin osastolle. 

Sen sijaan, että äiti olisi palanut rentoutuneena ja iloisena esityksestä lopputulos oli masentava. Äiti koki itsensä täysin epäonnistuneeksi äitinä ja lapsensa kasvattajana. Tälläista julkista nöyryytystä hän ei ole tarvinnut kokea ennen.

Ehdotit, että kannattaa keskustella tarjottujen ammattiauttajien kanssa, koska heillä on aikaa kuunnella, toisin kuin kiireisen hoitohenkilökunnan. Itse keskustelin hoidon perusteista ja se auttoi ymmärtämään paremmin mistä on kysymys tässä psykodynaamisessa hoidossa. Tälläistä hoitoa ei kaikilta osin epäilemääni aspergerin oireyhtymään kuitenkaan alan kirjallisuudessa suositella.

Äiti ei halunnut keskustella tarjotun sosiaalityöntekijän kanssa. Äitiä perheen tilanne stressaa kuitenkin kaikkein eniten. Varmasti hänelle tekisi hyvää, jos hän voisi keskustella perhettämme stressaavasta tilanteesta vaikka ystävän kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti