TRANSLATE

torstai 28. huhtikuuta 2005

Reissuvihko

Lapsemme koulunkäyntiongelmat juontavat keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöistä. Niiden syiden ja hoidon selvittämiseen tarvitaan kaikkien osapuolten asiantuntemusta. Perhe edustaa kodin asiantuntemusta ja koulu opetuksen asiantuntemusta. Ne ovat aivan yhtä tärkeitä kuin lasten psykiatrian osasto. 

Sairaalakoulun näen kuntoutuksessa tärkeänä tekijänä hoitomotivaation kannalta. Hän haluaa tulla Auroran kouluun – ei sairaalaan. Pidän koulua myös eräänlaisena lapsen voinnin mittarina – kun koulu sujuu hyvin myös lapsen kunto on hyvä.

Tieto siitä, miten lapsi on tottunut työskentelemään,  mikä sujuu ja mikä ei on mielestäni kuntoutuksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Ensin pitääkin sanoa, että pakko ei ole koskaan toiminut  ongelmien ratkaisussa. Pakkotoimenpiteet särkevät lapsen luottamuksen ja yhteistyöhalun. Vain kärsivällinen perustelu ja ongelman analyysi ja ratkaisu toimivat. Lapsi pitää selkeistä yhdessä sovituista säänöistä ja järjestyksestä.

Kotona hän on se joka huolehtii, että muutkin pitää kiinni perheen yhdessä sopimista säännöistä, kuten kotityövuoroista. Ilman joustavuutta ei yhteistyö kuitenkaan suju. On tiettyjä asioita joissa lapsen vaikeaa antaa periksi. Nämä liittyvät mm. ruokailuun ja häiritseviin aistiärsykkeisiin kuten meluun ja kirkkaisiin valoihin. Monissa ongelmissa terve huumori auttaa. Kuitenkin verbaalisia väärintulkintoja voi helposti syntyä, sillä lapsi ottaa varsinkin uudet käsitteet sananmukaisesti. Pitääkin olla valmis selittämään mitä tarkoittaa. Luottamuksellisessa suhteessa lapsi kyllä itse kysyy jos ei ymmärrä. Lapseni muistelee vieläkin kaihoten toisen luokan opettajaansa, joka osasi suhtautua huumorilla ja kannustavasti hänen erikoisiin tapoihinsa.

Lapsi hyötyy sairaalakoulun ennakoidusta, selkeästä päivä- ja viikko-ohjelmasta. Nämä päivät, jolloin lapsella ei ole ollut koulua lapsi kokee kärsimyksenä. Koulu on ollut lapselle henkirieikä. Hän on voinut unohtaa edes hetkeksi osastohoidossa kokemansa ahdistuksen. On hyvä, että opetus tapahtuu samassa tutussa tilassa. Siirtyminen luokasta toiseen tuotti ahdistusta koulussa. Tuttu tila ja tutut ihmiset luo turvallisuuden tunnetta. Hyötyä tuottaa myös koulutunnin säännönmukainen rakenne tunnista toiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti