Lahjakkaan 9- vuotiaan lapsemme diagnoosi oli psykoosi ja vajaaälyisyys (Vaikka oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulua).
Lapsen "oireet" ovat olleet leikki-ikäisestä lähtien. On aina viihtynyt yksin. On arka äänille, voimakkaille valoille, hajuille ja kosketukselle. Kiinnostuksen kohteet ovat rajoittuneita aina kerrallaan yhteen aiheeseen. Harrastaa yksinäisiä mielikuvitusleikkejä, joihin keksii itselleen kavereita. Ongelmia tuli kolmannelle luokalle siirtyessä, sillä lapsi uppoutui omaan mielihuvitusmaailmaansa kesken oppituntien.
Hoidossa lapsi on kärsinyt mm. ruokahoidosta, jossa yritetään pakottaa lapsen ruokavalio samaan kuin muiden osaston lasten. Aiemmin ei ole ollut ongelmaa, kun on saanut valita itse.
Lapselle on pidetty nautintoterapiaa, kun on uskottu, että lapsi ei osaa nauttia roskarouasta ja makeista. Kaikki tämä on aiheuttanut lisää ahdistusta lapsessa.
Hän kaipaa ulkoilemaan, mutta liikkuu kuuleman liikaa ja liikuntaa pitää rajoittaa ettei tule liikaa stressiä. Tämäkin lasta ahdistaa. Vanhempia ja lasta ahdistaa myös se, että ei enää voi elää kotona ja käydä koulussa kotoa käsin, vaikka "psykoosi" on jo ohi.
Hoito on ollut enemmänkin laitostamista. Omista yksilöllisistä mielenkiinnonkohteista ja taiteellisista harrastuksista on pitänyt luopua. Aika käy pitkäksi varsinkin kun koulupäiväkin on lyhennetty olemattomaksi. Oppitunnit loppuvat kesken aiheen käsittelyn. Lasta suretti kun ehdittiin
käsitellä kultaisesen säännöstä vain omat tarpeet - lähimmäisen tarpeet jäi käsittelemättä.
Kun sanoimme henkilökunnalle, että lapsemme kärsimykset vain kasvaa osastohoidossa, vastaus oli "ei tämän hoidon pidäkään tuntua hyvältä - ei tämä mikään lepokoti ole."
Nyt on ollut paljon hoitohenkilökuntaa pois lomien ja sairauden takia. Silti vanhemmat eivät ole saaneet pitää lapsiaan kotihoidossa halustaan huolimatta. Lapset pitää jättää "hoitoon" jopa viikonlopuiksikin henkilökuntapulasta huolimatta!
Koska näyttää siltä, että diagnoosi ja hoito ei vastaa lapsemme tilaa ja hoitotarvetta olemme esittäneet pyynnön uuden diagnoosin saamiseksi. Ihmettelemme voiko diagnoosi olla oikea, kun "oireet" ovat olleet lapsella jo ennen koulunkäyntivaikeuksia. Vaikka "hoito" tuntuu vanhemmista aivan väärältä uutta diagnoosia ei ole luvattu.
Onko meidän tyytyminen diagnoosiin ja hoitoon, joka tuntuu meistä ja lapsestamme aivan väärältä. Eikö todellakaan vaihtoehtoja ole?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti